perjantai 22. helmikuuta 2013

Jyväskylä rn 17.2.2013

Suomen maalla näyttelykausi avattiin Jyväskylän ryhmänäyttelyssä, joka oli Ulkomuototuomareiden koulutus näyttely. Havannat tuomaroi Juha Putkonen. Erittäin suurella mielenkiinnolla Tilda ilmoitettiin kuulemaan tarkka ja tiukka arvio. Jännityskin oli suuri jo viikkoa ennen näyttelyä!

Tilda suoriutui tehtävästään kuitenkin hienosti, niinkuin joka ikinen kerta. Ennen kehää Tildalla oli hirmuisesti vauhtia, mikä sinällään ei yllätä yhtään :D Vauhtia riitti eikä nätisti maltettu mennä. No jännitys kasvoi sen myötä, sekä kehää seuratessa ja urosten arvosteluja katsoessa. Skaala oli ERI-H. Varsinkin junioriluokassa uroksille tippui hurjasti H:ta. Tiedossa oli että Juha katsoo tarkkaan myös välihampaat, joita Tildalla puuttuu. Myös laihuus ja massattomuus olisi tarkassa syynissä, no ikiliikkuja Tildalla ei turhaa massaa ole...

Kuitenkin meidän vuoron tullessa Tilda malttoi esiintyä tapansa mukaan upeasti! Tosin tylsyys iski siinä vaiheessa, kun omaa arvostelua joutui odottamaan peräti NELJÄN koiran ajan... Tuomari kaikesta ennakkoajattelusta huolimatta tykästyi Tildaan valtavasti. Arvostelu oli aivan loistava! Runko oli hyvä, kallo hyvä, turkki oli hyvä (jota Juha vielä erikseen harjoitusarvostelijalle kehui, että tällaista sen kuuluisi olla!) ja kaikki muukin natsasi. Hampaita puuttui, mutta se ei sitten arvosteluun vaikuttanut. Junioreja oli huimat 11 ja Tilda varmalla esiintymisellä luokka voittooon! JEEE! :) Ensimmäinen näyttely joka OIKEASTI tuntui etukäteen siltä että tulee se ensimmäinen EH... Mutta ei! :)

Parasnarttu kehää olisi voinut verrata kuntotestiin. Tildalla onneksi vauhtia riitti vaikka remmin toinen pää meinasi läkähtyä. Tilda intoa piukeana valloitti tuomarin päätyen lopulta sijalle PN2!! Voiton vei upea Elena (Saharanda Escallonia Alba), joka oli juuri siirtynyt nuorten luokkaan, ja näin ollen ei enää samoista luokkasijoista kisattu. Paljon onnea Anne ja Juha Elenan ROPista!


"13kk. Ryhdikäs, erinomainen koko (26,5cm) ja mittasuhteet. hyvä kallo-osa ja kuono. hyvät korvat. Hyvä pigmentti. Hyvä purenta. Puuttuu 4 P2:sta. ikäsekseen hyvä runko. oikeanlainen karva. Tasapainoiset kulmaukset. Litteä häntä. Liikkuu erinomaisella sivuaskeleella ja rytmillä. Ihana havanna olemus" -Juha Putkonen

                                                    Tildaa vallan kyllästytti odottelu :D

 
Tilda 13kk
 
Lopuksi vielä Tia Hoikkalan ottama upea kuva Tildasta, jossa tulee esille sen asenne!
 

1 kommentti: