Ruudun toisella puolen

Hei!

Heippa! Olen vuosimallia -94 oleva tyttö Kangasalta, aivan Tampereen rajalta. Nimeni on Anni Sillanpää. Kasvatamme hyvin pienimuotoisesti havannankoiria yhdessä äitini, Kristiina Sillanpään kanssa. Meillä on 3 havannankoira tyttöä kotona, Jatakabi's Sweetprimadonna (Pipsa), Jatakabi's White Pride (Siiri) sekä  Jatakabi's Hot Highflyer (Tilda). Harrastuksina meillä on näyttelyt ja mätsärit, sekä Tildan kanssa agility. Kisailin junior handlerissa aktiivisesti kunnes ikä tuli vastaan. Junior handler urani kohokohta oli piirinmestaruusvoitto vuonna 2011. Olen kilpaillut monilla eri rotuisilla koirilla ja tulevaisuudessa toivon saavani rotukehissä esittää myös muitakin kuin havaneeseja. Meillä oli myös ravihevonen, Good Sex (Onni). Onni oli lämminverinen ravuri. Ikäväkyllä se jouduttiin lopettamaan jalkavaivan takia. Nykyään meillä on parista hevosesta osuuksia, ja niiden menestystä radalla tulee seurailtua. Olen ammatiltani lähihoitaja ja työskentelen lasten parissa. 

Olemme Kennelliiton ja Havannalaiset ry:n jäseniä. Meillä on ensimmäiset pennut juuri syntymässä ja ne tulevat kasvamaan meidän arjen keskellä, tottuen muihin koiriin ja ihmisiin. Jokainen pentue mitä meillä tulee olemaan, on tarkasti harkittu ja mietitty. Pennut luovutetaan aikaisintaan 8vk iässä ja ne ovat eläinlääkärin tarkastamia, madotettuja, sirutettuja ja rekisteröityjä. 


                                           Tilda ROP Helsingissä 2014


                                                  Pipsa PN2&CACIB Lahdessa 2014



Siiri ROP&RYP4 Lammilla kesällä 2010!
                                    


Best In Show-Junior Handler Pipsan kanssa Tampereella syksyllä 2010!



                                        

                                  Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestari vuosimallia 2011!
                                      




                         Tuuloksen ryhmänäyttely syksyllä 2011, Siiri VSP ja Milo ROP!