keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tuulos ry. 7.10.2012

Tuuloksessa oli vuorossa Tildan toinen junnuluokka. Täällä koiria jo huomattavasti enemmän verrattuna edellisviikkoiseen Eckeröhön. Yhteensä havannoja oli 43 kappaletta, joista 20 narttuja. Meillä oli myös Siiri mukana kehässä.
Tuomari oli tiukka SAn suhteen, ja hieman jännitti kuinka meillä menee. Juniori uroksissa yksikään ei saanut SAta. Esitin Harryn (J. Survivor), tuloksella ERI2 SA PU3! :)
Nartuissa meitä olikin 4 kappaletta, ja Tilda jatkoi voittokulkuaan, tuloksena ERI1 SA!! JES! Sitten vaihdettiin Siiri remmin päähän ja Siiri se vasta yllättikin, 5 hienon valionartun joukosta YKKÖSEKSI! Parasnarttu luokkaan sitten äiti pääsi kehään Siirin kanssa ja itse menin Tildan kanssa. Tuomari tykästyi Tildaan vallan kovasti ja poimi sen jatkoon. Siiri putosi pois, eihän se kummoisesti esiintynyt, niin paljon oli hienoja koiria! Tuomari pyöritteli moneen kertaan edestakaisin ja ympäri ja taas ympäri eikä osannut päättää. Lopulta jäljellä oli vain 4 narttua, Tilda niiden joukossa! Jännitys tiivistyi, mukana oli 3 narttua, ketä ottaisi SERTin vastaan. Lopulta voiton vei avoimen luokan narttu, Tilda jälleen kakkonen!! Huippua! :) toinen näyttely, toinen PN2 sija, toinen varaSERTi! :D
Tuomari tuli vielä kehän jälkeen erikseen kehumaan kuinka hieno junnunarttu minulla on! :) Saa olla niiin ylpeä tuosta pienestä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti